Yöllinen peräaukon kutina voi olla oire kihomadosta

Tietoa kihomadosta:

• Kihomato on Enterobius vermicularis -madon aiheuttama infektio paksusuolessa.
• Mato aiheuttaa usein voimakasta kutinaa illalla ja yöllä, ryömiessään peräaukkoa ympäröivälle iholle munimaan.
• Munat kulkeutuvat kutisevan peräaukon raapimisen seurauksena lopulta suuhun ja elimistöön käsien ja kosketettujen esineiden sekä vuodevaatteiden kautta.
• Kihomadon voi usein jopa nähdä peräaukon ympärillä. Sairaus voidaan todeta myös löytämällä munia peräaukkoa ympäröivältä alueelta lääkärin tekemän vanupuikkokokeen avulla. 
• Kihomato hoidetaan mebendatsolia tai pyrviiniä sisältävillä lääkkeillä, jotka tappavat madot ja toukat. Hoidon aikana on tärkeää huolehtia hygieniasta erityisen hyvin.
• Hoito on tehokas, mutta on tavallista, että infektio uusiutuu. 

Mitä kihomadolla tarkoitetaan?

Kihomato (Enterobius vermicularis) on loinen, joka asustaa ihmisen suolistossa umpisuolen alueella.

Madot ovat:

• Kellertävän valkoisia
• Langanohuita
• Noin sentin pituisia (3-13 mm)

Niitä voidaan havaita peräaukossa ja joskus ulosteessa.

Kihomatoa esiintyy vain ihmisillä ja tartunta on yleisin lapsilla, joskin hoitokodeissa on tavattu myös kihomatoepidemioita. Kihomatotartunnan saaneen henkilön matojen yksilömäärä voi vaihdella muutamasta kihomadosta useisiin satoihin.

Selkein oire on kutina

Matomäärän ollessa vähäinen potilas voi olla oireeton, mutta usein loinen aiheuttaa voimakasta kutinaa etenkin illalla ja yöllä. Tämä johtuu matojen liikkumisesta kohti peräaukkoa ympäröivälle iholle munimaan.

Kutina ilmenee erilaisina oireina:

• Nukahtamisvaikeudet.
• Lapsista tulee usein levottomia ja ärtyneitä.
• Kaikkein nuorimmat voivat potkia jaloillaan ja liukua takapuolellaan oireiden lievittämiseksi.

Madot voivat näkyä ulosteen päällä tai peräaukon ympärillä. Matojen havaitseminen on helpointa muutaman tunnin kuluttua lapsen nukahtamisesta, johtuen sängyn lämmön aktivoivasta vaikutuksesta. 

Harvinaisissa tapauksissa matojen määrä voi kasvaa niin suureksi, että ne aiheuttavat vatsakipua, pahoinvointia ja oksentelua.

Tytöillä kihomato voi aiheuttaa kutinaa myös ulkosynnyttimien alueella. Kutina peräaukon ympärillä voi johtaa myös haavoihin ja märkäruven kehittymisen riskiin.

Munat leviävät raapivien käsien välityksellä

Kihomato leviää käsien, lelujen, sekä alus- ja vuodevaatteiden kautta elimistöön siirtyneiden munien kautta. Lapset saavat usein uuden infektion omien matojensa munista, kun he pistävät sormet suuhunsa raavittuaan kutinaa.

Usein taloudessa tai esimerkiksi päiväkodissa/koulussa tartunnan saa useampi henkilö. Kihomadon munat ovat hyvin vastustuskykyisiä ja ne pysyvät hengissä 2-3 viikkoa esimerkiksi:

• Huonepölyssä
• Vaatteissa
• Matoissa
• Kotieläinten turkissa

Aikuiset madot asettuvat paksusuolen ensimmäiseen osaan ja lähelle suoliston aluetta. Kantavat naaraat ryömivät peräaukon kautta sitä ympäröivälle iholle, jossa ne munivat. Tämä tapahtuu yleensä yöllä. Munista tulee tarttuvia noin kuudessa tunnissa ja ne voivat tartuttaa muita, tai ne voivat päätyä uudelleen ruoansulatuskanavaan tartunnan saaneen ruoan, juoman tai käsien kautta. Munien jouduttua elimistöön, ne kuoriutuvat ohutsuolessa ja toukat vaeltavat sitten eteenpäin paksusuoleen. Uusi infektio voi syntyä myös siten, että toukat peräaukon ulkopuolella kuoriutuneista munista ryömivät sisään paksusuoleen peräaukon kautta.

Kehitys munasta aikuiseksi kihomadoksi kestää noin kuukauden. Aikuiset kihomadot elävät noin kolme kuukautta.

Madon havaitseminen johtaa diagnoosiin

Kihomadon voi nähdä yleensä peräaukon ympärillä. Diagnoosia varten olisi parasta mennä lääkärin vastaanotolle, mutta näyte on mahdollista ottaa myös kotona terveydenhoitajalta saadulla kostealla näytetikulla ennen aamupesua. Näyte otetaan peräaukon ympäriltä, ja varmemman diagnoosin saamiseksi näyte tulisi ottaa kolmena aamuna peräkkäin. Mikroskoopin avulla kihomato voidaan tunnistaa varmuudella. Aiemmin suositeltu tapa pyydystää munia teipin liimapintaan on osoittautunut tehottomaksi tavaksi saada selkeä näyte, joten sitä ei enää suositella.

Tartuntaa voi hoitaa myös kotona

Kihomatotartunta hoidetaan mebendatsolia (saatavilla reseptillä) tai pyrviiniä (ilman reseptiä) sisältävillä lääkkeillä, jotka tappavat madot ja toukat. Jotta matojen hävitys onnistuu varmasti, on hoidettava koko perhe, myös oireettomat perheenjäsenet. Koska lääke ei vaikuta muniin, hoito on toistettava 2–3 viikon kuluttua. Raskaana oleville naisille suositellaan edelleen pyrviiniä. 

Pyrviiniä ei pidä pureskella, koska se sisältää punaista väriainetta, joka voi värjätä hampaat. Lääke värjää ulosteen punaiseksi. Jos tablettien nieleminen kokonaisena on vaikeaa, tabletit voidaan murskata ja sekoittaa ne esimerkiksi jogurttiin.

Hoidon aikana on tärkeää huolehtia hygieniasta erityisen hyvin. Tämä tarkoittaa muun muassa:

• Huolellista käsien pesua WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua.
• Pesun helpottamista nestemäisellä saippualla ja henkilökohtaista pyyhettä.
• Kynsien lyhyenä pitämistä.
• Nukkumista housut jalassa.
• Huolellista peräaukon alueen pesua sekä alus- ja yövaatteiden vaihtamista päivittäin.
• Vuodevaatteiden huolellista käsittelyä.
• Alusvaatteet, pyjama ja vuodevaatteet pestään mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne vaihdetaan.
• Lelut vaihdetaan ja/tai pestään.
• Pestään 60^o C:ssa tai korkeimmassa suositellussa lämpötilassa. Munat kuolevat 60 ^o:ssa.
• Lemmikkien turkki tulisi pestä mahdollisuuksien mukaan munatartuntariskin vähentämiseksi.

Lapsi voi mennä takaisin päiväkotiin tai kouluun, kun hoito on aloitettu. Hoitopaikkaan tai kouluun tulee ilmoittaa tartunnasta, jotta mahdollinen epidemia voidaan hoitaa. Koko ryhmälle tai luokalle voidaan antaa tarvittaessa lääkekuuri, sillä lääkityksellä ei ole merkittäviä haittavaikutuksia.

Ennuste

Vaikka hoito on tehokas, on tavallista, että infektio uusiutuu. Koska perheenjäsenet ovat usein myös saaneet tartunnan, voi olla, että hoito "epäonnistuu" jonkun kohdalla ja silloin uuden infektion riski kasvaa.

Tiedot tarkastanut: Anna Nager, LT ja yleislääketieteen erikoislääkäri, Karoliininen instituutti

Lähteet:

Medibas

Terveyskirjasto

Tays