Tunnista ensiaputilanteessa selkäydinvamman oireet

Selkäranka koostuu seitsemästä niskanikamasta, kahdestatoista rintanikamasta, viidestä lannenikamasta, ristiluusta ja häntäluusta. Jokaisen nikaman välillä on joustava välilevy, joka toimii iskunvaimentimena. Selkäydin sijaitsee selkärangan sisällä, luukudoksen ja selkäydintä ympäröivän vesipitoisen selkäydinnesteen suojaamana. Selkäytimestä lähtevät hermot huolehtivat pään alapuolisen kehon hermotuksesta. Hermot kulkevat pareittain, yksi oikealle ja yksi kehon vasemmalle puolelle, jokaista selkärangan tasoa vastaavasti. Selkäytimestä lähtevät hermot jakautuvat kahteen hermotyyppiin: Tuntohermoihin, jotka välittävät viestit keskushermostolle, ja motorisiin hermoihin, jotka kuljettavat tietoa keskushermostosta lihaksille ja jänteille.

Vakavissa onnettomuuksissa selän vaurioituminen voi johtaa selkäytimen puristustilaan. Tästä voi seurata vakava selkäydinvamma, jossa vauriokohdan alapuolella oleva selkäydin menettää yhteyden muuhun osaan keskushermostoa (poikittaisvamma). Pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa, että potilas halvaantuu vauriokohdasta alaspäin, menettää tunnon samalta alueelta ja kyvyn virtsan, ulosteen ja seksuaalitoimintojen hallintaan. Mitä ylempänä selkäydinvamma sijaitsee, sitä suuremmat ovat riskit. Käsien toimintakyky voi kadota niskavaurion seurauksena ja ylimpien nikamien kautta kulkevien hengitystä säätelevien hermojen vaurio voi olla hengenvaarallinen.

Selkäydinvammoja esiintyy yleensä nuorten keskuudessa ja useimmiten miehillä. Ne aiheutuvat tavanomaisesti liikenneonnettomuuksista, putoamisista ja sukeltamisesta matalaan veteen. Ikääntyneillä selkäydinvamma voi syntyä muun sairauden seurauksena, kuten esimerkiksi selässä ilmenevänä syövän etäpesäkkeenä.

Tyypilliset selkäydinvamman oireet

Selkäydinvamman taustalla on yleensä onnettomuus. Uhri on usein vakavasti loukkaantunut ja tajuton, niin ettei hänen kanssaan ole mahdollista kommunikoida. Toisissa tapauksissa henkilö on tajuissaan ja huomaa heti, että kehon alaosan tunto on hävinnyt, tai että hän ei pysty liikuttamaan esimerkiksi jalkojaan.

Tyypillisiä tutkimuslöydöksiä ovat alhainen verenpaine ja matala syke. Vamman sijaintikohdasta riippuen fyysisen voiman puuttuminen on havaittavissa alaruumiista ja mahdollisesti myös käsistä.

Loukkaantuneen käsittely onnettomuuspaikalla ja ensiapu

Onnettomuuspaikalla on noudatettava suurta varovaisuutta, jotta vältetään vammojen paheneminen. Tajuttoman henkilön kohdalla tulisi aina pitää mielessä selkäydinvamman mahdollisuus. Loukkaantunutta ei saa liikuttaa, ellei siihen ole pakottavaa tarvetta. Nostamista, vartalon kiertoa, taivutusta ja ylipäätään kaikkia kaulan ja selän asentoon vaikuttavia toimenpiteitä tulee välttää. Potilaan liikuttamisen ollessa välttämätöntä nostojen ja kääntöjen tulee olla vakaita, eikä liikuttamista tule yrittää yksin. Ensiavun yhteydessä on varmistettava, että potilas kykenee hengittämään ja että verenkierto toimii. Niskavammaa epäiltäessä potilaalle on puettava jäykkä niskatuki kuljetuksen ja röntgentutkimusten ajaksi. Vakaus varmistetaan tukemalla potilas hiekkasäkkien avulla. 

Selkäydinvammasta toipuminen

Vammojen tarkempi määrittely sairaalassa aloitetaan, kun potilaan elintoiminnot on saatu vakautettua. Poikittaisvammoissa, joissa yhteys selkäytimen alaosaan on poikki, seuraavat muutokset ovat mahdollisia:

• Halvaantuminen. Johtaa ajan mittaan lihasten kuihtumiseen, lihasjännityksiin/-kouristuksiin (spastisuus). Jos ennaltaehkäisevää hoitoa ei anneta, nivelet jäykistyvät (kontraktuurat).
• Tunnon häviäminen. Tarkoittaa muun muassa merkittävää painehaavojen/makuuhaavojen kehittymisen riskiä.
• Hengitysvaikeudet, jos vamma on selän yläosassa tai niskassa.
• Vaikeudet tyhjentää virtsarakko. Potilas menettää virtsarakon tyhjennyksen hallinnan ja pitkällä aikavälillä voi seurata virtsatieinfektion ja munuaisvaurioiden riski.
• Ongelmat suolen tyhjennyksessä. Suolen toimintakyky häiriytyy, josta voi seurata ummetusongelmia.
• Seksuaalisen kyvyn muutokset.
• Fyysisen liikkumattomuuden seurauksena voi syntyä aineenvaihdunnan muutoksia.
• Liikkumattomuus johtaa myös luuston kalkkeutumiseen, johon liittyy myöhempi murtumariskien lisääntyminen.
• Verenpaineen muutokset. Verenpaine voi olla liian matala tai korkea. Ensimmäisinä päivinä sairaalassa verenpaine mitataan säännöllisesti.
• Veritulppa. Koska potilas on makuullaan ja liikkumaton, on olemassa alaraajojen veritulpan riski.
• Lisääntynyt hikoilutaipumus. Lämmönsäätelyn vaurioituminen voi johtaa hallitsemattomaan hikoiluun.

Potilaan hoitopolku lyhyesti

Loukkaantuneen henkilön hoito aloitetaan välittömästi. Hoito voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:

• Ensiapu onnettomuuspaikalla.
• Ensiapu sairaalassa.
• Varhainen kuntoutus.
• Täydellinen kuntoutus.
• Kotiutus sairaalasta.
• Seuranta.

Hoito on pitkäkestoista ja tavoitteena on, että potilas kykenisi ajan myötä mahdollisimman itsenäiseen elämään. 

Lähteet:

Medibas

Duodecim-lehti

TAYS