Tietoa plasmasolusyövästä: myelooma esiintyy luuytimessä

Myelooma on verisyöpätyyppi, jota esiintyy luuytimessä, minkä takia sitä kutsutaan myös luuydinsyöväksi. Myelooma on harvinainen alle 40-vuotiailla ja yleisin sairauden ilmaantumisikä on 50–70 vuotta.  Myelooma on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla.

Luuydin tuottaa verisoluja, tarkemmin ottaen valkosoluja, joita kutsutaan plasmasoluiksi. Niiden tehtävänä on valmistaa vasta-aineita (immunoglobuliineja), jotka ovat osa immuunijärjestelmäämme bakteereja vastaan. Myelooma on krooninen sairaus, jossa plasmasolut muuttuvat syöpäsoluiksi. Sairauteen ei ole parannuskeinoa, mutta eloonjääminen on yleisempää uusien tehokkaiden lääkeaineiden ansiosta.

Oireena kipu luustossa

Kasvaimeksi muuttuneet plasmasolut tuottavat ainetta, joka tuhoaa luustoa, haurastuttaa (osteoporoosi) sitä ja aiheuttaa kipua. Kipu tuntuu yleensä selässä tai rintakehässä. Ilman väkivaltaa tai voimaa syntyneen luustovamman tulisi herättää epäily myeloomasta.

Mitä pidempään kasvainsolut saavat jakautua hallitsemattomasti, sitä suurempi osa luuytimestä täyttyy sairailla plasmasoluilla. Normaali verisolujen muodostuminen häiriintyy, mistä on seurauksena erityisesti huonommat veriarvot (matala B-Hb) ja entistä heikompi immuunijärjestelmä. Myelooman heikentämä immuunijärjestelmä lisää varsinkin hengitystieinfektioiden riskiä.

Huono veriarvo aiheuttaa puolestaan väsymystä. Väsymyksen syynä voi olla myös munuaisten vajaatoiminta, häiriö kehon kalsiumtasapainossa (luuston kalkinpuutostilan takia) tai myelooma itsessään. Muita plasmasolusyövän aiheuttamia oireita ovat sekavuus, ruokahaluttomuus, nestehukka ja pahoinvointi.

Syöväksi muuttuneita plasmasoluja voi esiintyä myös luuytimen ulkopuolella kasvaimina, plasmasytoomina. Plasmasytoomat voivat joskus painaa hermoja ja selkäydintä, mikä voi aiheuttaa tuntoaistin heikkenemistä ja halvauksen.

Miten myelooma diagnosoidaan?

Joskus myelooma havaitaan ennen kuin sairaus on ehtinyt aiheuttaa varsinaisia oireita – usein korkean laskon tai lievästi alentuneen veriarvon havaitsemisen seurauksena. Diagnoosin määrittämistä edeltäviin tutkimuksiin kuuluu ensisijaisesti näytteet verestä, virtsasta ja luuytimestä sekä luuston kuvaus.

Kasvaimeksi muuttuneet plasmasolut ovat täysin identtisiä keskenään ja niiden tuottamaa immunoglobuliinia (vasta-ainetta) kutsutaan M-komponentiksi. M-komponentti näkyy veressä ja/tai virtsassa. M-komponentti voi heikentää verenkiertoa munuaisissa ja aiheuttaa siten munuaisten vajaatoimintaa.

Muita tutkimuksia:

• Muita tärkeitä verikokeita ovat veriarvot (B-Hb), valkosolut, verihiutaleet, suolatasapaino, kalsium ja munuaisten toiminta.
• Luuydinnäyte otetaan paikallispuudutuksessa lantiosta tai rintalastasta. Yleensä luuydintä imetään ulos tai siitä otetaan pieni koepala analyysia varten.
• Rintalasta, lantio, selkäranka, olkaluu, reisiluu ja kallo kuvataan tavallisimmin joko röntgenillä tai tietokonetomografialla.

Erityyppiset ​​myeloomat

Myelooma-diagnoosi edellyttää, että yli kymmenen prosenttia luuytimen soluista on sairaita plasmasoluja ja että veressä ja/tai virtsassa on M-komponenttia. Jos elimistön toiminnoissa on oireita tai häiriöitä, kyse on oireellisesta myeloomasta, joka vaatii hoitoa. Ilman elimistön oireita tai häiriöitä kyse on oireettomasta myeloomasta, jota seurataan toistaiseksi verikokeilla ja kontrolleilla ilman hoitoa.

On tavallista, että verestä löydetään pieni M-komponentti ja että muut näytteet ovat normaaleja, eikä henkilöllä ole mitään sairauden oireita. Tästä tilasta käytetään nimitystä MGUS eli merkitykseltään epäselvä monoklonaalinen gammapatia, joka ei itsessään ole sairaus. On kuitenkin olemassa pieni riski, että MGUS kehittyy myeloomaksi.

Mikä aiheuttaa myelooman?

Elintapoihin tai ympäristöön ei liity varmoja tekijöitä, jotka lisäisivät riskiä sairastua myeloomaan eli plasmasolusyöpään. Sairaudella on perinnöllinen taipumus, mikä lisää lähisukulaisten riskiä sairastua myeloomaan.

Sairaus voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä sekä samalla henkilöllä sairauden eri vaiheissa.

Myelooman hoito

Myelooma edellyttää säännöllistä seurantaa ja jaksoittaista hoitoa koko elämän. Liikunta on tärkeää sekä hoitojaksojen aikana että niiden välissä. Se parantaa elämänlaatua ja psyykkistä hyvinvointia ja vähentää väsymystä sekä pahoinvointia. On tärkeää, että fysioterapeutti tekee arvion varhaisessa vaiheessa lihasvoiman ja liikkuvuuden ylläpitämiseksi.

Hoidon tavoitteena on vakauttaa syöpä ja saavuttaa hyvä sairauden hallinta ja elämänlaatu mahdollisimman pitkäksi aikaa. Hoitovaste annettuun hoitoon on tärkeä. Hoitomuodon valintaan vaikuttavat ikä, sairauden oireet ja potilaan muut sairaudet. Hoidoista kehitetään yhä enemmän yksilöllisiä.

Hoito valitaan yksilöllisesti ottaen huomioon esimerkiksi potilaan muut sairaudet. Useimmin käytetty lääke on kortisoni isoina annoksina yhdessä muiden lääkkeiden kanssa. Muita lääkkeitä ovat bortetsomibi, talidomidi ja sen sukulainen lenalidomidi, sekä erilaiset solunsalpaajat, kuten syklofosfamidi ja melfalaani. Solunsalpaajien lisäksi pyritään mahdollisuuksien mukaan käyttämään kantasolusiirtoja, tavallisimmin omien kantasolujen siirtoa.

Suurin osa potilaista saa myös bisfosfonaattilääkitystä luunmurtumien ja uusien luustomuutosten syntymisen ehkäisemiseksi sekä alentamaan veren suurta kalsiumpitoisuutta. Luustokipujen hoidossa käytetään vahvoja kipulääkkeitä ja tarvittaessa myös sädehoitoa.

Jotkut lääkkeet lisäävät riskiä saada tiettyjä infektioita ja verihyytymiä. Tällöin annetaan infektioita ja hyytymiä ehkäisevää hoitoa.

Myeloomadiagnoosin kanssa eläminen

Parasta on elää edelleen mahdollisimman aktiivista elämää ja jatkaa arkisia toimia niin pitkään kuin mahdollista. Ruokavalion pitäisi olla ravitseva ja monipuolinen. Liikunnan jatkaminen on tärkeää ja parantaa hyvinvointia. Fysioterapeutilta saa hyviä neuvoja siihen, miten luuston kuormitusta saa vähennettyä mahdollisimman paljon.

Perheen ja ystävien kanssa on tärkeä viettää edelleen aikaa. Suurimman infektioriskin muodostavat kehon omat bakteerit ja virukset immuunijärjestelmän heikkenemisen seurauksena. Kehon ulkopuolisten bakteerien ja virusten aiheuttama infektioriski vaihtelee eri vaiheissa, ja hoitava lääkäri antaa erikseen ohjeet kuhunkin tilanteeseen. Sosiaalinen kanssakäyminen on kuitenkin tärkeää elämänlaadun kannalta.

Kirjoittaja: Maria Strandberg, Medicinklinikenin hematologian ylilääkäri, Sundsvallin sairaala
Muu lähde: Terveyskirjasto
Kuvitus: iStockphoto