Parkinsonin tauti etenee hitaasti – liikunta ja lääkkeet helpottavat oireita

Tauti on nimetty brittiläisen lääkärin James Parkinsonin mukaan. Hän kuvaili taudin ensimmäisen kerran vuonna 1817.

Suomessa noin 16 000 ihmistä sairastaa Parkinsonin tautia. Tauti yleistyy iän myötä, ja tavallisimmin sairaus alkaa 50–70 vuoden iässä. Yli 60-vuotiaista Parkinsonin tautia sairastaa yksi prosentti. Tauti on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla.

Sairauden etenemiseen ei voi vaikuttaa elintavoilla tai lääkityksellä, mutta oireita voidaan helpottaa.

Mikä aiheuttaa Parkinsonin tautia?

Syy Parkinsonin tautiin on useimmiten tuntematon. Pienellä osalla potilaista tauti on perinnöllinen.

Nykyään tunnetaan yli 20 geeniä, jotka saattavat vaikuttaa Parkinsonin taudin kehittymiseen, mutta tällaista geeniä voi kantaa sairastumatta. Tietyt myrkyt ja huumeet voivat aiheuttaa taudin, samoin toistuvat iskut päähän.

Aivojen tyvitumakkeissa on hermosoluja, jotka sisältävät välittäjäaine dopamiinia. Parkinsonin taudissa nämä solut tuhoutuvat hitaasti. Hermosolujen vähentynyt määrä aiheuttaa dopamiinin puutteen, mistä seuraavat taudille tunnusomaiset ​​oireet.

Sairauden taustalla vaikuttavan mekanismin havaitsi ruotsalainen Arvid Carlsson 1950-luvulla, mikä toi hänelle Nobel-palkinnon vuonna 2000.

Oireet voivat ilmetä eri tavoin

Parkinsonin taudille tunnusomaisia oireita ovat liikkeiden hidastuminen (bradykinesia), jäykkyys (rigiditeetti) ja vapina (tremor).

Oireita on yleensä ensin kehon toisen puolen raajoissa. Ajan mittaan ne voimistuvat ja muuttuvat molemminpuolisiksi.

Oireet voivat ilmetä eri henkilöillä eri tavoin. Henkilön voi olla vaikea pukeutua, harjata hampaat, kirjoittaa tai nousta ylös istuma-asennosta. Askeleet ovat usein lyhyitä ja laahustavia, ja kävellessä kädet liikkuvat normaalia vähemmän. Kehon asento on usein taipunut, tasapaino voi olla häiriintynyt ja kääntyminen voi olla vaikeaa.

Vapinalle on tyypillistä, että se on suurinta levossa ja vähenee, kun henkilö tekee tahdonalaisen liikkeen, esimerkiksi tarttuu esineeseen. Kasvot ovat usein ilmeettömämmät ja ääni yksitoikkoinen.

Lisäksi voi esiintyä verenpaineen vaihtelua, johon liittyy pyörtymisvaara ylös noustessa, ummetusta ja virtsarakon hallinnan heikkenemistä, mutta jos nämä oireet ovat selviä, kyse voi olla toisesta, epätyypillisten parkinsonismien ryhmään kuuluvasta diagnoosista.

Toisinaan potilailla on psyykkisiä sairauksia ja masennusta ja joskus dementiaakin.

Miten Parkinsonin tauti diagnosoidaan?

Sairaus diagnosoidaan Parkinsonin taudiksi, kun henkilöllä on vähintään kaksi taudin kolmesta tyypillisestä oireesta (hidastuneet liikkeet, jäykkyys ja vapina).

Luotettava diagnoosi edellyttää myös, että sairaushistoria ja neurologinen tutkimus poissulkevat muut hermoston vauriot ja että hoito lieventää oireita. Diagnoosia ei voida määrittää varmaksi millään testillä.

Parkinsonismia eli Parkinsonin taudin kaltaisia ​​oireita voivat aiheuttaa muut sairaudet ja tietyt lääkehoidot. Oireiden syynä voivat olla pienet, hajanaiset infarktit ("veritulpat") aivoissa tai muut Parkinsonin kaltaiset sairaudet (epätyypilliset parkinsonismit tai Parkinson plus -oireyhtymät), joissa sairaus vaikuttaa muihin hermokeskuksiin ja hermoratoihin.

Näillä taudeilla on huonompi ennuste ja hoito tehoaa niihin huonommin. Psykoosilääkkeet ovat lääkeryhmä, joka voi aiheuttaa parkinsonismia.

Syvä masennus voi aiheuttaa Parkinsonin kaltaisia ​​oireita hitaine liikkeineen ja vähäisine ilmeineen.

Vapinaa voi esiintyä muiden sairauksien yhteydessä (familiaalinen tai essentiaalinen vapina). Tällöin vapina lisääntyy tahdonalaisten liikkeiden yhteydessä, mutta vähenee levossa, minkä takia sitä kutsutaan liikevapinaksi.

Parkinsonin oireet kuuluvat yleensä neurologin tutkittaviksi ja hoidettaviksi.

Lääkitys ja liikunta lievittävät oireita

Parkinsonin tautia ei voida parantaa lääkkeillä. Dopamiinia tuottavien hermosolujen tuhoutuminen etenee hitaasti. Alussa lääkkeiden vaikutus on yleensä hyvä, mutta muutama vuosi sairastumisen jälkeen hoitoa voi olla vaikea hallita.

Lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Tätä ennen avuksi kannattaa ottaa liikunta, sillä liikunnalla voidaan parantaa fyysistä suorituskykyä, tasapainoa ja nivelten liikkuvuutta ja lihasvoimaa.

Lääkehoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi.

Suurin mahdollinen lääkeannos nostaa myös sivuvaikutusten riskin korkeammalle. Lääkehoidon mahdollisia sivuvaikutuksia ovat pakkoliikkeet, harhat ja impulssikontrollihäiriöt, kuten pelihimo tai liiallinen seksuaalisuus.

Kirjoittaja: Jan Lycke, dosentti, neurologian ylilääkäri, Göteborgin yliopistollinen sairaala, Sahlgrenskan yliopistollinen sairaala
Päivittäjä: Dag Nyholm, neurologian dosentti ja erikoistuva lääkäri, Uppsalan akateeminen sairaala
Muut lähteet: Terveyskirjasto, Käypä hoito -suositus
Kuva: iStockphoto