Münchhausenin oireyhtymä tuottaa keksittyjä oireita

Münchhausenin oireyhtymään sairastunut hakeutuu omatoimisesti terveydenhuoltoon, jossa potilas pyrkii esittelemään erilaisia oireita, jotka osoittautuvat keksityiksi, valheellisiksi. Potilas aiheuttaa siis itse tietoisesti oireita ja löydöksiä, jotka voivat johtaa hyödyttömiin, tarpeettomiin ja potilaalle jopa vahingollisiin tutkimuksiin. Münchhausenin oireyhtymä antaa harvoin mitään taloudellista toissijaista hyötyä, mutta voi olla potilaan hätähuuto huomiontarpeesta.

Sairastunut ei harjoita toimiaan paetakseen mitään seurauksia (esimerkiksi asepalvelusta), mutta kärsii syvästä tarpeesta olla sairas. Sairaudentarve voi olla niin vahva, että potilas voi jopa vahingoittaa tai myrkyttää itseään säilyttääkseen illuusion elimellisestä sairaudesta.

Richard Asher nimesi sairauden vuonna 1951 paroni Karl Friedrich Hieronymus Münchhausenin (1720 – 1797) mukaan. Paroni oli mies, joka matkusti laajalti ja tuli tunnetuksi kertomalla uskomattomia ja liioiteltuja tarinoita elämästään.

Münchhausenin oireyhtymä by proxy on sairaus, jossa aikuinen (yleensä lapsen äiti) keksii tai aiheuttaa lapselle oireita saavuttaakseen toissijaisen hyödyn lapsen sairaalahoidosta. Tilanne luokitellaan lasten hyväksikäytöksi ja se voi olla lapselle hengenvaarallinen.

Münchhausenin oireyhtymä on harvinainen sairaus. Suurin osa sairastuneista on miehiä. Esiintyvyys on suurinta nuorista keski-ikäisiin aikuisiin, mutta sairautta on todettu kaikenikäisillä.

Oireyhtymän tausta epäselvä

Oireyhtymään syntyyn vaikuttavia tekijöitä ei tunneta. Tiedämme, että Münchhausenin oireyhtymää sairastavilla on usein persoonallisuushäiriöitä, kuten huono impulssikontrolli, itsetuhoista käyttäytymistä, rajatilahäiriö tai passiivis-aggressiivisia persoonallisuushäiriöitä tai piirteitä. Persoonallisuushäiriöiden ja oireyhtymän välinen yhteys on epäselvä. Oireyhtymää sairastavat salaavat sairautensa kuvitteellisen luonteen ja ovat huomattavan haluttomia psykiatriseen arvioon. He ovat sulkeutuneita ja heitä on vaikea saada luottamaan.

Sairastunut voi olla uskottava

Potilaiden käytökselle on tyypillistä, että he kulkevat yhdeltä lääkäriltä toiselle ja sairaalasta sairaalaan. Oireet ja vaivat muuttuvat jatkuvasti ja oireyhtymästä kärsivät vahingoittavat itseään huolestuttavassa määrin voidakseen esittää keksimästään sairaudesta niin "oikean" taudinkuvan kuin mahdollista.

Naispotilaiden keskuudessa on havaittavissa joukko potilaita, jotka poikkeavat tyypillisestä esittelystä toistamalla määrättyä oireistoa yhä uudelleen. Tässä ryhmässä ei näytä esiintyvän samaa tyypillistä persoonallisuushäiriötä kuin keskimääräisellä Münchhausenin oireyhtymää sairastavalla ja heillä on vahva taipumus muodostaa henkilökohtaisia siteitä erityiseen lääkäriin tai ryhmään lääkäreitä.

Oireyhtymälle on ominaista näennäisesti vakavien sairauksien dramaattinen esittely. Potilas kertoo oireiden kaavasta, joka sopii diagnooseihin lähes liian täydellisesti ja muistuttaa kulloisenkin sairauden oppikirjakuvausta. Monet potilaista ovat toistuvasti tutkimuksissa ja kirurgisessa hoidoissa eri sairausepäilyjen vuoksi. Perusteellisessa potilaan haastattelussa potilas kykenee kuitenkaan harvoin antamaan selkeää ja uskottavaa kuvaa sairautensa taustoista.

Sairaus peittyy muiden oireiden alle

Oireyhtymää epäillään, kun potilaan kuvaileman oireiston ja lääkärin tekemien havaintojen välillä on merkittävä ero, ja potilaalle suoritetuissa tutkimuksissa ei havaita sairauteen viittaavia löydöksiä.

Oireyhtymää sairastavat voivat esitellä lääkärille kaikkia mahdollisia esittämälleen sairaudelle tyypillisiä oireita. Käytöksen pyrkimyksenä on päästä lääketieteellisen huomion kohteeksi, joka voi tarkoittaa potilaan kannalta sairaalahoitoa, perusteellisia tutkimuksia ja kattavia toimenpiteitä.

Lääkäreille Münchhausenin oireyhtymä tarkoittaa erityisiä haasteita. Lääkärin etiikka määrää, että jokainen potilas on otettava vakavasti ja häntä on kuunneltava. Kohdattavana on kuitenkin potilasryhmä, joka yrittää "huijata" lääkäriä, eikä lääkäri voi sivuuttaa potilaan kaikkia oireita vain oletetun liioittelun tai teeskentelyn perusteella. Monet potilaista tulevat ajan mittaan tunnetuiksi terveydenhuollossa, mikä voi helpottaa oireyhtymästä kärsivien havaitsemista. Ongelmana on, että myös oireyhtymää sairastavat voivat sairastua oikeasti ja silloin hoitohenkilökunnan oikeaoppinen suhtautuminen potilaaseen on tärkeässä roolissa.

Esimerkkejä itse aiheutetuista oireista ja löydöksistä

• Potilas käyttää perusteettomasti verenohennuslääkettä, insuliinia tai aineenvaihduntaa säätelevää lääkettä.
• Lääkärille esitellään tulehtunutta haavaa, joka on aiheutunut ihon alle ruiskutetusta ulosteesta.
• Erään potilaan on havaittu asettaneen jopa munuaiskiviä (tai muita kiviä) rakkoonsa katetrin avulla.
• Vatsan alueen jännittäminen ”kivikovaksi” on joissain tapauksissa johtanut akuutin kirurgisen vatsan toimenpiteeseen.

Potilas usein haluton hoitoon

Potilaan välitön hoito riippuu taudinkuvasta. Sairastuneesta on lähtökohtaisesti huolehdittava kuin kenestä tahansa potilaasta, kunnes diagnoosi on tehty. Kun epäilys Münchhausenin oireyhtymästä on herännyt, voi olla aiheellista harkita hoitoa tai lähetettä psykiatrille. Tähän potilas ei useinkaan suostu.

Potilaat ovat yleensä haluttomia saamaan hoitoa taustalla olevaan sairauteen (Münchhausenin oireyhtymään). Myös hoitomyöntyväisen potilaan kohdalla tilanne on ongelmallinen, sillä tehokasta hoitoa oireyhtymään ei ole. On tyypillistä, että tunnistettu potilas pyritään ohjaamaan avoterveydenhuollon asiakkaaksi. Tällä voi olla myönteinen vaikutus potilaan elämänlaatuun ja uusien oire-episodien vähentämiseen. 

Paraneminen epätodennäköistä

Münchhausenin oireyhtymäpotilaiden ennuste on yleensä huono. Hoito johtaa harvoin paranemiseen, mutta voi helpottaa potilaan oireita ja vähentää sairaudesta aiheutuvia haittoja.

Lähteet:

Medibas

Duodecim-lehti

Terveyskirjasto