Kilpirauhasen liikatoiminnan hoito johtaa usein vajaatoimintaan

Kilpirauhasen liikatoiminnan eli hypertyreoosin hoito johtaa usein vajaatoimintaan. Hyvän hormonitasapainon löytäminen voi viedä vuosia.

Tietoa hypertyreoosista:

• Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi) on sairaus, jossa kilpirauhasessa muodostuvien hormonien tyroksiinin (T4) ja trijodityroniinin (T3) tuotanto lisääntyy.
• Liikatoiminta voi aiheuttaa useita oireita, kuten: sydämentykytys, levottomuus, väsymys, heikkous, hermostuneisuus, ärtyneisyys, hikoilu, huono lämmönsietokyky, ulkonevat silmät, struuma (laajentunut kilpirauhanen), vapina, löysä uloste, nopea syke ja kohonnut verenpaine.
• Tauti on esimerkki niin kutsutusta autoimmuunisairaudesta, jossa vasta-aineiden muodostumisen syy on tuntematon. Gravesin tauti on yleisin (60–80 %) hypertyreoosin muoto nuorilla potilailla.
• Diagnoosiin päädytään sairaushistorian ja jo olemassa olevien oireiden perusteella. Vasta-aineiden havaitseminen verestä vahvistaa diagnoosia.
• Hypertyreoosi hoidetaan lääkkeillä, radioaktiivisilla aineilla tai kirurgisilla toimenpiteillä.
• Taudinkulku vaihtelee suuresti henkilöstä toiseen. Jotkut paranevat itsestään. Monilla aineenvaihdunta hidastuu ajan myötä, kun taas joillakin sairaus voi uusiutua liikatoimintana.

Mitä hypertyreoosilla tarkoitetaan?

Hypertyreoosi, on sairaus, jossa kilpirauhasessa muodostuvien hormonien tyroksiinin (T4) ja trijodityroniinin (T3) tuotanto lisääntyy.

Hypertyreoosi on melko yleinen sairaus, jota norjalaisen tutkimuksen mukaan, esiintyy 2,5 prosentilla kaikista naisista ja 0,6 prosentilla kaikista miehistä. Samassa tutkimuksessa todettiin, että 0,5 prosenttia kaikista naisista ja 0,1 prosenttia kaikista miehistä sairasti diagnosoimatonta hypertyreoosia. Sairautta esiintyy Suomessa noin 1 prosentilla väestöstä. Tauti alkaa yleensä 30–40 vuoden iässä, mutta noin 15 prosentissa tapauksista sairastuneet ovat yli 60-vuotiaita. Yleisin hypertyreoosin taustalla oleva tekijä on niin kutsuttu Gravesin tauti.

Useimmat oireista tavanomaisia

Kohonnut T4 ja/tai T3 nopeuttaa aineenvaihduntaa ja voi aiheuttaa useita oireita, kuten:

• Sydämentykytys ja levottomuus.
• Väsymys ja heikkous.
• Hermostuneisuus ja ärtyneisyys.
• Laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta.
• Hikoilu ja heikko lämmönsietokyky.
• Löysät ulosteet.
• Kuukautiskierron häiriöt.
• "Ulkonevat" silmät (eksoftalmus).
• Lämmin ja kostea iho.
• Nopea pulssi ja usein hieman koholla oleva verenpaine.
• Vapina.
• Suurentunut kilpirauhanen (struuma).

Taustalla usein autoimmuunisairaus

Gravesin tauti on yleisin (80 %) kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttaja. Gravesin taudissa elimistö muodostaa vasta-aineita (TRAK), jotka muistuttavat kilpirauhashormonien T4 ja T3 tuotantoa aktivoivaa TSH-hormonia. Tämä johtaa hormonien pitoisuuden kasvuun veressä. Tauti on esimerkki niin kutsutusta autoimmuunisairaudesta, jossa vasta-aineen muodostumisen syy on tuntematon. Kilpirauhanen on yleensä tasaisesti laajentunut ja neljäsosalla kehittyy merkkejä ulkonevista silmistä. Sairautta voi esiintyä myös saman perheen sisällä tai liittyä muihin autoimmuunisairauksiin.

Lievä hypertyreoosi voi johtua kilpirauhasen tulehduksesta, tyreoidiitista.

On olemassa useita tyreoidiitin muotoja:

• Postpartumtyreoidiittia (lymfosyyttityreoidiitti) esiintyy synnytyksen jälkeen. Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa tehdyissä tutkimuksissa sairautta on raportoitu esiintyvän 5-10 prosentilla yleensä 2–4 kuukautta synnytyksen jälkeen. Tila on usein lievä ja ohimenevä ja voi lyhyeksi hetkeksi muuttua hypotyreoosiksi (vajaatoiminta ennen tilan palautumista normaaliksi). 70 prosentilla kaikista raskauden jälkeistä kilpirauhasen tulehdusta sairastaneista potilaista on positiivinen sukuhistoria tai vasta-aineita kilpirauhasen kudokselle (anti-TPO).
• Hashimoton tyreoidiitti on toinen tulehdustyyppi, jolle on ominaista liikatoiminta taudin varhaisessa vaiheessa. Vähitellen kehittyy struuma (suurentunut kilpirauhanen) ja sairaus muuttuu vajaatoiminnaksi.
• Subakuutti (de Quervainin) tyreoidiitti on kolmas tyreoidiitin tyyppi. Se on virusperäinen ja syntyy yleensä hengitystieinfektion jälkeen. Tulehdus aiheuttaa kilpirauhaskipua kaulan etupuolella, kuumetta, velttoutta ja tulehdusarvojen kohoamista (lasko, CRP). Hormonien erittyessä tulehtuneesta rauhasesta tyreotoksisia oireita kehittyy nopeasti. Oireet häviävät yleensä 8 kuukauden kuluessa, mutta joillakin tilanne voi uusiutua.

Vanhuksilla liikatoiminta johtuu useammin siitä, että kilpirauhasen kyky reagoida TSH:n muutoksiin heikkenee ja rauhanen siirtyy itsenäiseen (autonomiseen) tyroksiinin tuotantoon hormoniaktiivisten kyhmyjen muodossa (myrkkystruuma tai myrkkystruuma kyhmyssä – myrkyllisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä struuman aiheuttamaa liikatoimintaa). Joissakin osissa maailmaa jodin puutos voi yhä aiheuttaa ”myrkyllisen” kyhmystruuman.

Muita liikatoimintaa aiheuttavia tekijöitä ovat lääkkeet (amiodaroni, ylihoito tyroksiinilla) ja liiallinen jodin saanti (muun muassa terveystuotteet).

Hormonaaliset muutokset diagnoosin pohjana

Diagnoosiin päädytään sairaushistorian ja ilmenevien oireiden perusteella. Kliininen tutkimus, T4- ja T3-arvojen kohoaminen sekä aivolisäkkeen erittämän TSH:n pitoisuuden pienentyminen antavat viitteitä sairaudesta. Gravesin taudissa kilpirauhasen voidaan havaita olevat suurentunut ja liikatoimivassa monikyhmystruumassa kyhmyinen.

Hoitovaihtoehdot monipuolisia

Liikatoimintaa hoidetaan lääkkeillä, radioaktiivisilla aineilla tai kirurgisilla toimenpiteillä.

Hoidon valinta riippuu seuraavista tekijöistä:

• Millaisesta liikatoiminnasta on kyse.
• Potilaan ikä.
• Kilpirauhasen koko.
• Potilaan yleinen terveydentila.

Kaikki hoitomuodot voivat johtaa kilpirauhasen hormonituotannon heikentymiseen, mikä voi johtaa vajaatoimintaan. Tällöin tyroksiinin puutos tulee korvata lääkehoidolla.

Lääkkeet

Liikatoimintaa on mahdollista hoitaa lääkkein niin kutsutuilla tyreostaateilla. Lääkitys soveltuu erityisesti nuoremmilla henkilöillä. Lääkehoito voi tulla kysymykseen myös myöhemmin,  jos seuraavat tekijät soveltuvat potilaaseen:

• Alle 40-50 vuoden ikä.
• Pieni struuma tai ei lainkaan struumaa.
• Gravesin tauti ja ulkonevat silmät.

Lääke toimii estämällä kilpirauhashormonien tuotantoa ja hoito voi kestää 12 kuukaudesta 18 kuukauteen. Liikatoiminta saadaan hallintaan muutamassa viikossa 90 prosentilla potilaista. Gravesin tautia sairastavista noin puolella oireet palaavat hoidon lopettamisen jälkeen. Uusiutuminen tapahtuu yleensä potilaille, joiden struuma on suuri, vasta-ainepitoisuus on korkea ja myös tupakointi esiintyy taustatekijänä. Harvinaisissa tapauksissa (0,1–0,5 %) valmiste saattaa aiheuttaa veren valkosolujen tuotannon laskemisen (agranulosytoosi), jolloin hoito yleensä lopetetaan. Kaikki eivät parannu tällä hoidolla ja silloin kilpirauhanen yleensä poistetaan. Se voidaan tehdä niin kutsutulla radiojodihoidolla tai leikkauksella.

Beetasalpaajat ovat lääketyyppi, jota käytetään usein sydämentykytyksen ja vapinan kaltaisten oireiden lievittämiseen. Ohimenevässä kilpirauhastulehduksessa (tyreoidiitti) tämä on usein ainoa tarvittava hoito, koska hormonituotanto ajan mittaan normalisoituu. Hoitoa jatketaan niin kauan kuin se on tarpeen oireiden lievittämiseksi.

Radioaktiivinen hoito

Radiojodihoito perustuu radioaktiivisen jodin antamiseen elimistöön. Jodi kerääntyy kilpirauhaseen ja aiheuttaa kilpirauhasen tuhoutumisen vahingoittamatta muita kehon rakenteita. Hoito on turvallinen eikä aiheuta myöhempää syöpäriskin kasvua.

Radioaktiivinen hoito tehoaa Gravesin tautiin ja myrkylliseen kyhmystruumaan. Radiojodihoito on Yhdysvalloissa yleisin hoitomuoto ja Euroopassa sitä käytetään yhä useammin myös nuorille (jopa 20-vuotiaille) potilaille.

Täysi vaikutus saadaan 6–12 viikon kuluessa. 80-90 prosentilla liikatoiminta normalisoituu yhdellä annoksella noin 8 viikossa, kun taas toiset tarvitsevat yhden tai useamman lisäannoksen. Kyhmystruumaa sairastavilla hoito pienentää struuman kokoa 40 prosentilla. Hoito johtaa usein pysyvään vajaatoimintaan. Sivuvaikutukset ovat harvinaisia ja hoidon ei ole osoitettu lisäävän syöpäriskiä.

Seuraavia potilaita ei tule hoitaa radiojodilla:

• Lapset ja nuoret (ellei ole erityisiä syitä).
• Raskaana olevat tai imettävät.

Kirurgia

Kilpirauhasen kirurginen poisto (tyreoidektomia) on myös mahdollista. Toimenpiteessä suurin osa rauhasesta poistetaan. Leikkaus on erityisen perusteltu, jos rauhasessa on kyhmyjä tai jos struuma painaa muita kaulan osia. Leikkausta tarjotaan myös potilaille, jotka ovat allergisia tyreostaateille ja jotka eivät halua radiojodihoitoa.

Toimenpide hoitaa liikatoiminnan yli 90 prosentissa tapauksista, mutta useimmille muodostuu pysyvä vajaatoiminta. Leikkaukseen sisältyy äänihuulihermon halvauksen mahdollisuus, mikä voi ilmetä äänen käheytymisenä ja mahdolliseti lisäkilpirauhasen toimintahäiriöinä. Oireet ovat ohimeneviä, mutta voivat kroonistua 2-3 prosentilla leikatuista.

Sairauden vaikutus arkeen

Liikatoiminnan hoito johtaa usein kilpirauhasen vajaatoimintaan. Tämä tuo muutoksia arkeen päivittäisen elinikäisen lääkityksen muodossa, mutta muutoin sairaus ei rajoita arkea millään tavoin.

Paraneeko tilanne ajan myötä?

Sairauden kehittyminen vaihtelee runsaasti henkilöstä toiseen. Jotkut paranevat itsekseen, mutta useimmilla sairaus jatkaa kehittymistään. Osa sairauden aiheuttamista komplikaatioista voi myös jäädä pysyviksi, vaikka itse sairaus olisikin hallinnassa hoidon avulla. Vajaatoiminnan kehittyminen hoidon jälkeen on varsin yleistä, mutta joillain potilailla sairaus voi uusiutua liikatoimintana.

Silmäongelmien kaltaiset komplikaatiot ovat yleisiä sairauden varhaisessa vaiheessa, mutta vain pienelle osalle potilaista kehittyy niin kutsutut "ulkonevat" silmät (Gravesin taudissa).

Hoitamaton sairaus voi aiheuttaa tai pahentaa häiriötiloja, kuten: eteisvärinä, angina pectoris, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta ja osteoporoosi.

Tyreotoksinen kriisi on harvinainen, mutta vakava komplikaatio, joka johtuu suuren kilpirauhashormonimäärän vapautumisesta. Tila aiheuttaa nopeasti liikatoiminnan oireet ja vakavia sydämen rytmihäiriöitä. Tyreotoksista kriisiä ei kuitenkaan synny henkilöille, jotka ovat saaneet hoitoa liikatoimintaan.

Tiedot tarkastanut: Anna Nager, LT ja yleislääketieteen erikoislääkäri, Karoliininen instituutti

Lähteet:

Medibas

Terveyskirjasto

Suomen Endokrinologiyhdistys ry