Joka viides kärsii joskus allergisesta turvotuksesta

Angioedeema ja urtikaria eli nokkosihottuma ovat usein saman sairauden eri ilmentymiä. Kun urtikaria muodostaa ihottumaa ja muutoksia pienissä verisuonissa ihon pinnalla, angioedeema vaikuttaa syvemmällä ihossa tai limakalvoissa oleviin pieniin verisuoniin. Angioedeema ja urtikaria voivat esiintyä yhdessä tai erikseen. Joillain potilailla sairaus oirehtii satunnaisesti lyhyinä jaksoina, mutta sitä tavataan myös kroonistuneissa muodoissa.

On arvioitu, että noin 15-20 prosenttia väestöstä kärsii urtikariasta tai angioedeemasta jossain vaiheessa elämää. Sairaus havaitaan usein lapsuus- ja nuoruusvuosina. Sairaudelle alttiit saavat useimmiten kohtauksia nuoruusvuosien jälkeen, usein 20 vuoden iässä.

Angioedeeman merkit ovat tyypillisesti akuutteja ja niihin kuuluu selkeä turvotus joustavassa kudoksessa, kuten huulissa, silmäluomilla, korvanlehdissä, kielessä ja kitakielekkeessä.

Mitkä tekijät aiheuttavat angioedeemaa?

Angioedeemaa on neljää päätyyppiä:

• Allerginen
• Lääkkeiden aiheuttama
• Perinnöllinen (hereditaarinen) – hyvin harvinainen
• Idiopaattinen (ilman tunnettua selitystä)

Angioedeemassa tulehdusreaktio esiintyy paikallisesti iholla tai suuontelon, nielun tai mahasuolikanavan limakalvoilla. Tulehdusreaktio johtaa siihen, että jotkin ihonalaiset/limakalvojen pienet verisuonet alkavat "vuotaa" nestettä ympärillä oleviin verisuoniin ja kudoksiin. Tällöin iho tai limakalvot turpoavat.

Useimmat tapaukset ovat lääkkeiden aiheuttamia ja johtuvat pääosin niin kutsutuista ACE-estäjistä. Ryhmään kuuluvia lääkkeitä käytetään korkean verenpaineen ja sydämen vajaatoiminnan hoitoon. Muita angioedeemaa mahdollisesti aiheuttavia lääkeaineita ovat röntgenvarjoaineet, opiaatit, dekstraani, asetyylisalisyylihappo ja steroideihin kuulumattomat tulehduskipulääkkeet. Oireet voivat aktivoitua myös erilaisista ruoka-aineista ja muista allergisia reaktioita aiheuttavista aineista.

Perinnöllinen angioedeemaa (HAE) esiintyy suvuittain. Suomessa tautimuotoon sairastuneita arvioidaan olevan noin 100-150 henkilöä. Sairautta aiheuttaa veren valkuaisaineen (C1-inhibiittori) perinnöllinen vajaus. Terveillä henkilöillä C1-estäjä vaikuttaa immuunijärjestelmään estämällä monia tulehdusreaktioita verisuonissa, joiden yhteydessä saattaisi esiintyä turvotusta. C1-estäjän puute johtaa elimistön säätelyjärjestelmien yliaktiiviseen toimintaan, jolloin elimistö alkaa muodostamaan välittäjäainetta (bradykiniini). Välittäjäaine laajentaa verisuonia ja lisää niiden läpäisevyyttä, mikä saa aikaan taudille tyypilliset oireet.

Millaisia oireita sairaus aiheuttaa?

Angioedeemalle ovat ominaisia useat, yleensä kivuttomat, kutiamattomat ja tarkkarajaiset turvotukset. Tunnusomaista on myös, ettei turvonneelle alueelle kohdistuva paine jätä ihoon painaumaa, kuten esimerkikisi puristavien sukkien kohdalla jalkojen ollessa turvoksissa. Turvotus on yleisintä pään alueella ja kaulassa, kuten kasvoissa, huulissa, suunpohjassa, kielessä ja nielussa, mutta sitä voi esiintyä myös missä tahansa kehon osassa. Vakavissa tapauksissa angioedeema voi johtaa hengitysteiden täydelliseen tukkeutumiseen ja hengenvaaraan kurkunpäätä ympäröivän alueen turvotuksen vuoksi. Angioedeema voi aktivoitua myös mahasuolikanavassa aiheuttaen turvotusta suolen seinämässä, mistä voi seurata koliikkikipujen, pahoinvoinnin, oksentelun ja ripulin kaltaisia oireita.

Sairaus voi olla myös urtikarian (ohimenevä, pinnallinen ja vähäinen turvotus iholla) ja angioedeeman sekoitus. Kortisoniin ja antihistamiineihin reagoivassa tautimuodossa allergiatutkimus voi olla aiheellinen. Sairauden taustalta löytyy useimmiten jokin muu syy, kuten tulehdus, mutta aina oireiden alkuperälle ei löydy selitystä. Myös stressi voi laukaista angioedeeman tai pahentaa sitä. Urtikarian ja angioedeeman yleisimpiä syitä ovat tulehdus, infektio tai stressi. Syitä voivat olla myös hyönteistenpistot, ruoka-allergia ja paikalliset kudostraumat (hammaslääkärin toimenpiteet, nielurisojen poisto). Oireiden aiheuttajia selvitettäessä tulisi kiinnittää huomiota myös potilaan lääkitykseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä ACE-estäjiin.

Mistä tiedän, sairastanko angioedeemaa?

Sairaus todetaan lääkärin havaintojen, potilaan kertomien oireiden ja aiemman sairaushistorian perusteella. Mikäli aktiivisten oireiden pohjalta on syytä epäillä anafylaktista reaktiota potilaalle voidaan tehdä niin kutsuttu tryptaasikoe. Angioedeeman toteamiseksi ei kuitenkaan ole olemassa varsinaista testiä. Perinnöllisen sairausmuodon kohdalla verinäytteestä on mahdollista määrittää niin kutsuttu komplementtitekijä C4, joka on usein alentunut tässä sairausmuodossa. Infektioon, tulehdukseen, tai allergiaan pohjautuvissa epäilyissä voidaan tarvita muita tutkimuksia.

Tuleeko aina käydä lääkärissä?

Angioedeeman hoidon tarkoituksena on pysäyttää aktiivinen kohtaus ja ehkäistä tulevia kohtauksia. Valittu hoito riippuu kohtausten voimakkuudesta. Lievemmät kohtaukset vaativat kevyempää hoitoa ja ne menevät pitkälti ohi itsestään. Sairauden oireille on tyypillistä, että ne häviävät muutaman tunnin tai päivien kuluessa ja ainoa hoidettava oire on mahdollinen ikävä kutina. Vakavat kohtaukset vaativat lähes aina pikaista lääkehoitoa. Samalla tulee varmistua potilaan hengitysteiden auki pysymisestä.

Lievempien muotojen mahdollinen akuuttihoito on sama kuin urtikariassa, jossa käytetään allergiareaktiota lieventäviä lääkkeitä. Vakavat oireet vaativat steroideja, allergialääkkeitä ja adrenaliinia pistoksena. Angioedeema, joka reagoi kortisoniin ja antihistamiiniin, vaikuttaa helpottuvan vuosien kuluessa. Perinnöllisen sekä ACE-estäjien aiheuttaman tautimuodon hoidossa käytetään muita lääkkeitä. Vakavissa hengitysvaikeuksissa oleva potilas voidaan joutua intuboimaan, mikä tarkoittaa hengitystien aukipitoa suun kautta henkitorveen asetettavan taipuisan letkun avulla. Äärimmäisissä tapauksissa on tehtävä trakeotomia, toimenpide jossa tukkeutunut kohta ohitetaan tekemällä reikä henkitorveen kaulan alaosaan.

Voiko oireisiin varautua?

Vakavia oireita aiemmin saaneille potilaille saatetaan sairausmuodosta riippuen määrätä ensiapulääkkeiksi kortisonivalmisteita tai injektiona itse annetavaa adrenaliinia. Vakavissa oireissa pikaisesti annettu apu on erittäin tärkeää ja tarjoaa arvokkaita minuutteja ennen ammattiavun saapumista.

Lähteet:

Medibas

Terveyskirjasto

Iholiiton julkaisema HAE-opas